Ihminen Jumalan maailmassa

Ihminen on Jumalan luoma, syntiin langennut, itsessään rajallinen ja kuolevainen olento, joka elää tietyssä paikassa ja ajassa, nykyhetkessä. Voimme tarkastella ympäröivää maailmaa ja saada siitä tietoa aistiemme välityksellä. Tietoisuus on Jumalan meihin istuttama ominaisuus. Järkemme auttaa meitä jäsentämään aistihavaintojamme ja muodostamaan käsityksiä syy-seuraussuhteista.

Koska aistimme ovat rajalliset, koska olemme sidottuja tiettyyn aikaan ja paikkaan ja koska olemme Jumalasta riippuvaisia olentoja, niin voidaksemme muodostaa oikeita käsityksiä asioista, joista meillä ei ole suoraa havaintotietoa, on ensiarvoisen tärkeää, että elämme uskonyhteydessä Luojaamme, jolla on kaikki tieto, ja Lunastajamme Jeesukseen Kristukseen. Suoraa havaintotietoa meillä on vain nykyhetkestä. Menneisyydestä meillä on ne jäljet, jotka ovat säilyneet nykyhetkeen. Tulevaisuutta emme ole vielä kokeneet. Historiallisten ja perimmäisten totuuksien (esimerkiksi kysymys kaiken alusta ja lopusta) tuntemiseen tarvitsemme siis omien kykyjemme ja mahdollisuuksiemme rajat ylittävää tietoa, tietoa, joka tulee kaikkitietävältä Jumalalta. Tällainen tieto on luonteeltaan ilmoitettua tietoa, josta osalliseksi pääsemme ottamalla vastaan Jumalan sanan. Jumala on ilmaissut itsensä ja ilmoittanut totuutensa niin, että ihminen voi sen käsittää. Jumala ilmaisee minulle itsensä luomakunnassa, omassatunnossani, ja erityisesti Jumalan kansan vaiheissa ja Jeesuksen elämässä, joista voimme lukea Pyhästä Raamatusta sekä Jumalan uuden liiton seurakunnassa. Jumalan todellisuudesta maan päällä todistaa jokainen Jeesukseen uskova ihminen. Tämä todistus on sanoja, tekoja, arvoja ja asenteita, kaikkea, mitä Jumalan lapsi olemuksellaan ilmentää.

Ihminen ilman Jumalaa

Ilman Jumalaa ihmisen moraali ja ymmärrys harhautuu. Kun yhteys Jumalaan särkyi syntiinlankeemuksessa, ihminen lymysi ja piiloutui häneltä puutarhassa (1. Moos. 3:8). Jumala oli hänelle yhtäkkiä vieras ja pelottava. Siitä lähtien ihminen on paennut Luojaansa eri tavoin. Nykyään Jumalan todellisuudelta yritetään piiloutua muun muassa erilaisten ajatusrakennelmien ja filosofioiden taakse, tai Jumala saatetaan jopa kokonaan kieltää. Tieteen piirissä evoluutioteoria ihmisen alkuperän selityksenä on tällainen piiloutumisyritys.

Ihminen yhteydessä Jumalaan

Jumalan lapsi tiedostaa Jumalan olemassaolon. Se on hänelle itsestään selvää, välitöntä tietämistä, joka on todellisempaa ja selvempää kuin mitkään aistihavainnot. "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme" (Apt. 17:28). Eräänä päivänä kaikki saavat nähdä Jumalan. Kuinka suuri lohdutus tämä Jumalan lapsille onkaan! "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen" (Ilm. 1:7). Jumalan lapsi elää yhteydessä taivaalliseen Isäänsä uskon kautta. Hänen ei tarvitse piiloutua eikä paeta Jumalaa, koska hän seisoo Luojansa edessä puettuna Jeesuksen vanhurskauteen.

Tieteen tekemisen perusta

Ihminen on saanut kaikki kykynsä Jumalalta. Toiset ovat saaneet niitä enemmän, toiset vähemmän. Tieteen tekeminen perustuu Jumalan antaman havainto- ja päättelykyvyn käyttöön. Tieteen tekeminen on mahdollista ja mielekästä vain järjellisen Jumalan luomassa maailmassa, joka toimii tiettyjen luonnonlakien mukaan. Tieteen, niin kuin kaiken muunkin inhimillisen toiminnan, tulee näin ollen perustua tietoisuuteen Jumalan olemassaolosta. Jumalan lapset ymmärtävät saaneensa kaikki kykynsä Jumalalta. Tutkiessaan ympäröivää maailmaa he ymmärtävät tarkastelevansa Jumalan luomistekoja.

Alkuperätieteen ongelma

Kokeellinen tiede perustuu nykyhetkisten ja toistettavien ilmiöiden havainnointiin ja tulkintaan (tieteellinen menetelmä). Oikein sovellettuna tieteellinen menetelmä tuottaa todennettua tietoa. Alkuperätiede sen sijaan pyrkii selvittämään asioiden historiallista alkuperää, esimerkiksi maapallon iän tai elämän alkuperän maapallolla. Tällainen tutkimus on ongelmallista, koska menneisyyden ilmiöistä emme voi tehdä havaintoja, kun emme ole olleet paikan päällä näkemässä, mitä todella tapahtui. Jumalan ylläpitämässä maailmassa on kuitenkin mielekästä luottaa siihen, että menneisyydestä jää jälkiä nykyhetkeen ja että menneisyyden ja nykyhetken välillä ylipäätään on olemassa todellinen jatkumo. Ilman parempaa tietoa (kuten luotettavia kirjoitettuja lähteitä) kuvaa historian kulusta joudutaan rakentamaan erilaisten päätelmien, tulkintojen, oletusten ja arvailujen varaan. Mitä kaukaisemmasta menneisyydestä on kyse, sitä epävarmemmaksi tuon kuvan hahmottaminen useimmiten käy.

Kun kaukaisesta menneisyydestä pyritään saamaan tietoa tarkastelemalla niitä jälkiä, joiden ajatellaan säilyneen nykyhetkeen, tutkijan omat (ja tiedeyhteisössä vallitsevat) tietoiset ja tiedostamattomat ennakkokäsitykset sekä maailmankuva nousevat merkittävään rooliin. Tietyissä tilanteissa maailmankuvalla (kristillinen tai materialistinen) voi olla ratkaiseva asema havaintoaineistoa tulkittaessa, mistä syystä tutkijat saattavat päätyä aivan päinvastaisiin tulkintoihin menneisyyden tapahtumista. Tästä on hyvänä esimerkkinä erilaiset käsitykset elämän alkuperästä maapallolla sekä maapallon ja ihmiskunnan iästä.

Jumalan luomassa maailmassa pätee syy-seuraussuhde. Havaitessamme seurauksen eli ilmiön nykytilan, voimme sen perustella yrittää päätellä syyn eli ilmiön alkutilan. Esimerkiksi kun tunnemme planeettojen liikkeiden lainalaisuudet painovoimakentässä ja tiedämme, että nykyisellään Kuu etääntyy maapallosta 3,8 cm vuodessa vuorovesivoimien vaikutuksesta, niin voimme laskea, mikä Kuun ja Maan etäisyys oli menneisyydessä. Tai esimerkiksi kun löydämme maakerroksiin hautautuneita fossiileja ja tiedämme, että Raamattu kertoo suuresta tuhotulvasta, maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta, niin meidän on mahdollista olettaa fossiilikerrosten muodostuneen vedenpaisumuksen seurauksena.

Raamatun historiankirjoitus antaa meille oikeat tiedot menneisyyden tapahtumista kuten luomisesta, syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta ja Jumalan kansan vaiheista. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan antaa mielekkään selityksen havaintokokonaisuuksille ja tekee todellisuuden ymmärrettäväksi ja mielekkääksi. Usko Jeesukseen johtaa tuntemaan totuuden.

Luonnollisia tosiasioita

On yleisesti tunnettu tosiasia, että elottomassa luonnossa ei tapahdu mitään pyrkimystä kohti elämän syntyä. Elämää voi syntyä vain jo olemassa olevasta elämästä, mikä on kaikkialla havaittavissa oleva tosiasia ja laki. Lisäksi syntiinlankeemuksen jälkeen, vuodesta 4004 eKr. luonnon omat lainalaisuudet ja entropia ovat kokoajan pyrkineet hajottamaan kaikkia olemassa olevia rakenteita ja tuhoamaan elämää. On siis järjetöntä väittää, että elämä olisi voinut itsestään syntyä luonnossa, ts. elottomista lähtöaineista luonnollisten prosessien tuloksena. Niille, jotka kieltävät Jumalan, se tosin näyttää ainoalta mahdollisuudelta. "Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa'. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on" (Ps. 14:1). Elottomia lähtöaineitakaan ei synny tyhjästä, eikä olemattomuudesta voi syntyä olevaista. Raamatun Jumala, joka on ikuinen ja jolla ei ole alkua eikä loppua, on ollut aina olemassa. Vain hän kykenee luomaan tyhjästä sanallaan. "Ja Jumala sanoi: 'Tulkoon valkeus'. Ja valkeus tuli" (1. Moos. 1:3).

Solun DNA ei voi toimia ilman valmiita proteiineja, mutta toisaalta proteiineja syntyy vain DNA:n ohjauksessa. Esimerkiksi tästä syystä elämän syntyminen luonnollisten prosessien tuloksena on loogisesti mahdotonta. DNA:n ja proteiinien on pitänyt ilmaantua soluun samanaikaisesti, mikä tapahtui silloin, kun Jumala loi eliöt soluineen.

Lopuksi

Ihminen on Jumalan luoma olento, joka on itsessään rajallinen ja kuolevainen. Ilman Jumalaa ihmisen moraali ja ymmärrys harhautuu. Jumalan lapsi tiedostaa Jumalan olemassaolon ja elää yhteydessä häneen. Kokeellinen tiede perustuu nykyhetkisten ja toistettavien ilmiöiden tulkintaan. Alkuperätiede on ongelmallista, sillä menneisyyden ilmiöitä tutkija tulkitsee omien todellisuutta koskevien ennakkokäsitystensä pohjalta, jotka eivät välttämättä ole tosia. Raamattu ja Jeesukseen uskovan ihmisen Pyhän Hengen johtamana antama todistus antavat oikean tiedon todellisuudesta. Raamatun historiankirjoitus on tosi. Usko Raamatussa ilmoitettuun Jumalaan tekee todellisuuden ymmärrettäväksi ja mielekkääksi. Usko Jeesukseen johtaa tuntemaan totuuden.

"Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärrys" (Sananl. 9:10).

"Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois" (Ap. t. 3:19).

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen Kristuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh. 1:12).

"mutta kun hän tulee, Totuuden Henki, johtaa hän teidät kaikkeen totuuteen; sillä hän ei puhu itsestään, vaan kaiken, minkä hän kuulee, [sen] hän puhuu ja tulevaiset hän teille ilmoittaa" (Joh. 16:13).

Muokkasin tekstiä viimeksi 24.11.2017